maanantai 13. kesäkuuta 2016

Käpälät kesäkuntoon!

Kesän kynnyksellä alamme huolehtia jalkojen hoidosta. Se olisi suotavaa tehdä muulloinkin, tunnustan kyllä itse lipsuvani siitä hyvin ahkerasti. Se on jännä että joka kevät iskee se apuva, kohta pitää olla sandaaleissa ja jalkojen olisi oltava edustuskunnossa!

Tärkeintä jalkojen hoidossa olisi huolehtia niistä ympäri vuoden. Pestä usein, kuivata hyvin ja käyttää jalkavoidetta. Silloin tällöin tehdä jalkahoito, poistaa kovettumia, siistiä kynnet ja laittaa kaunista kynsilakkaa. Hoidettuja jalkoja on kivempi katsella ja ehkä se motivoi hoitamaan niitä useammin.

Jalkahoidon voit tehdä kotona itse esimerkiksi saunassa tai miksei vaikka telkkaria katsellessa.

Hoito aloitetaan jalkakylvyllä jossa käytetään kädenlämpöistä vettä. Lisää veteen kylpyöljyä tai -suolaa, voit käyttää myös eteeristä öljyä tipan-pari. Anna jalkojen liota vedessä 10-15 minuuttia.

P5270002.ORF

Seuraavaksi kuoritaan jalat kauttaaltaan. Jaloille löytyy erilaisia valmiita kuorinta-aineita mutta kuorinnan voit tehdä itse merisuolasta tai sokerista ja oliiviöljystä. Kuorinnan jälkeen poistetaan kovettumat. Kantapäiden kovettumat voit hioa pois lasiviilalla tai hohkakivellä.

Sitten on kynsien siistimisen vuoro. Leikkaa kynnet myötäillen varpaan muotoa. Jätä kulmat suoriksi jotta ne eivät kasva kipeiksi tai tulehdu. Voit viilata kynnen päät sileiksi ja työnnellä kynsinauhat varovasti appelsiinipuutikulla.

P5270005.ORF

Pehmittynyt iho on nyt valmiina jalkavoidetta varten. Kevyt voide riittää virkistämään jalkoja mutta kovettumat tai halkeilleet kantapäät vaativat tuhdimpaa ja rasvaisempaa voidetta.

P5270007.ORF

Viimeisenä lakataan kynnet. Laita kynsille aluslakkaa joka estää varpaankysien värjäytymisen. Käytin Lumenen aluslakkaa ja Nupulla-värilakkaa.

P5270017.ORF

Käytetyt tuotteet:

Viila kynsien siistimiseen
Lasinen jalkaviila kovettumien poistoon / Kauneutta.com, saatu
Kuorintavoide jaloille
Jalkavoide ( Lumenen Refreshing voide raikastaa päivällä, Body Shopin Hamppu hoitaa yöllä muhitussukissa )
Lumene värilakka Nupulla / saatu
Lumene 3-in1- Hoitava alus- ja päällyslakka / saatu
Nurme Inkivääri tuoksuöljy / saatu

P5270014.ORF

Löytyykö sinulta kotoa tuotteet jalkahoidon tekoon? Teetkö itsellesi säännöllisen jalkojenhoidon vai jääkö se haaveilun asteelle ;) ?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3