tiistai 1. marraskuuta 2016

Tunnustus blogilleni

Ihana Jonna muisti minua Blog Awardilla eli blogitunnustuksella. Kiitos tuhannesti, oli niin kiva kun muistit minua :)


Koska blogini täytti juuri 8-vuotta, ajattelin tämän hetken olevan sopiva vastailla Jonnan tunnustukseen. Ideana on vastata näihin kysymyksiin:

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen.
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
4. Mainitse ja linkitä blogi joka sinut nimesi.
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi.

Kuinka aloitin bloggaamisen?

Aloitin lokakuussa 2008. Olen suomen ensimmäisiä kosmetiikkablogeja. Ja bloggaan edelleen aktiivisesti joka päivä! Bloggaaminen on minulle rakas harrastus joka lähti siitä että halusin esitellä lakkauksiani muillekin. Siihen aikaan alettiin innostua merkkilakoista kuten OPI ja Essie. Keksittin miten niitä saa halvemmalla ulkomailta. Kiinnostuttiin kynsien koristelusta ja Konad oli silloin trendijuttu.

Melko pian sain ensimmäisen yhteistyökumppanin CesarsShopin joka aloitti nettikaupan pitämisen suunnilleen samoihin aikoihin. Niin sitä on kuljettu vuosien saatossa matkaa yhdessä. Mukaan on tullut lisää yhteistyökumppaneita. Mutta edelleenkään en halua tästä ammattia enkä halua olla liian kaupallinen.

Vaikka täällä näkyy paljon saatuja tuotteita, kirjoitan edelleen ilman palkkaa ja puhtaasti kiinnostuksesta harrastukseen. Tämä on mun henkireikä ja mun blogi. Aivan mahtavaa tottakai että te haluatte tätä lukea ja jaksatte aina kommentoida. Olen lukenut kaikki arvontaan tulleet kommentit ajatuksen kanssa, kiitos siis palautteista. Olette sanoneet niin kivasti ja antaneet palautetta. Myös bloggaajasiskot ovat mukavia ja olen tutustunut paljon erilaisiin ihmisiin vuosien myötä.

Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.

Ole oma itsesi. Niin minäkin olen ja haluan että persoonani näkyy. Tee blogista omannäköisesi paikka. Siisti ja selkeä ulkoasu saa ihmiset lukemaan blogiasi. Liian sekava etusivu saa kavahtamaan ja pakenemaan. En pidä siitä että täytyy etsiä missä on mitäkin, ihmiset ovat nykyään laiskoja. 

Satsaa hyvään kameraan ja kuvausympäristöön, riippuen siitä millaista blogia pidät. Itse olen vuosien saatossa hommannut pelkästään blogia varten erilaisia lamppuja, polttimoita, kuvausmateriaalia, kalliin kameran, linssejä ja jalustan. Silloin joskus kuvasin vain päivänvalossa, milloin missäkin. Kuvat olivatkin huonolaatuisempia.
Kynsiblogille kultaakin kalliimpi pimeään vuodenaikaan on oma kuvauspaikka jossa on hyvä valaistus tai lighbox. 

Nykyään blogeihin satsataan jopa ammattimaisesti. Toivon että oma panostus ja persoonani näkyy blogissani. Minulla on paljon erilaisia lukijoita, osa on kiinnostunut kynsistä ja osa kosmetiikasta. Yritän kirjoittaa postauksia kaikille enkä pelkästään yhdestä aiheesta. Minulla on vakituisia aiheita eli kuukauden kosmisostot, kuukauden loppuneet tuotteet tai kuukauden suosikit. Kirjoitan ja julkaisen postauksia säännöllisesti, sekin on tärkeää lukijoille. Nykyään täytyy olla myös aktiivinen somessa eli jakaa siellä blogin kuvia ja linkkejä tuoreisiin postauksiin.

Tee siis omasta blogista persoonallinen ja itsesi näköinen! Satsaa laadukkaisiin kuviin. Nykyään blogeja on niin paljoa että jotain täytyy tehdä erottuakseen. 

Tuhannet kiitokset Jonnalle tunnustuksesta. Minä haastan mukaan seuraavat kymmenen bloggaajaa:


10 kommenttia:

  1. Kiitokset tästä(kin) - yritän lähiaikoina saada tämän näkymään blogissani. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos!
    Mä oon lukenut sun blogia "aina"! Tai ainakin 2009 lähtien koska silloin taisin kunnolla kiinnostua blogeista. Mahtavaa että blogisi on kaikkien vuosien jälkeenkin vielä pystyssä, elinvoimainen ja kiinnostava! Se on hieno saavutus 🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maitta <3 tämä on kiva harrastus ja parasta on ollut tutustua uusiin ihmisiin, sinuunkin :) odotan tosi kovasti sitä miittiä!

      Poista
  3. Voihan jösses! Kiitokset kunniasta. :) Laitetaan to do-listalle. Tuli ekaks mieleen, että enhän mä voi alkaa neuvomaan ketään, kun en itsekään vielä osaa! :D

    VastaaPoista
  4. Onnea tunnustuksesta ja kyllähän sun kynsipostaukset on ihan omaa luokkaansa, maailman upeimpia. <3 Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  5. Kyllähän sun blogia mielellään lukee! Onnea siis ansaitusta tunnustuksesta.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista <3