sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kohta se on täällä: Urban Decay Naked Heat!

Mitäpä lie Sokoksen nettikauppa kämmäili, pieni erä Heatia saapui myyntiin viime maanantaina. Nappasin heti omani ja onneksi nappasin, parin päivän päästä niitä ei enää saanut. Viime katastrofin jälkeen vähän arvelin paletin ehjänä perille tulemista. Edelleen pakkaaminen on paskaa suoraan sanottuna, yli 50 euron paletti heiluu kuplapussissa ilman mitään pehmusteita. Soo soo. Ehjänä se kuitenkin tuli perille, ihme kyllä. Minäkin myyn kirppiskosmetiikkaa enkä ikinä pakkaa noin huonosti mitään halvempaakaan kosmetiikkaa!

Urban Decay Naked Heat

Urban Decay Naked Heat

Alunperin ihastuin Heatin punertaviin väreihin jotka on mun juttu. En edes googlettanut mitään swatcheja vaan luotin täysin kuviin. En edes ajatellut tämän olevan huono. Tykkään kerätä kaikki kivat Naked paletit. Laatu on ollut aina hyvä ja 12 värissä on kyllä rahoilleen vastiketta. Paletti on jämäkkäkantinen, siinä on peili ja mukana tulee kaksipäinen sivellin. 

Paletin kansissa on upeita yksityiskohtia. Ainut moite tulee molemmista päistä avoinna olevasta pahvipakkauksesta, olen jo monta kertaa meinannut tiputtaa Heatin lattialle. Luiskahtaa nimittäin tosi helposti jos et pidä paletin molemmista päistä kiinni. 

Urban Decay Naked Heat

Urban Decay Naked Heat

Heatin sävyt ovat shimmerisiä ja mattaisia. Kokonaisuus on lämmin, täynnä punertavia kuumia kesäsävyjä. Oikeastaan tämä sopii myös tulevaan syksyyn. Swatcheja en alkanut tehdä koska jotenkin inhoan sitä. On niin pitkät kynnet että raapivat helposti nappien pintaa. Swatchit löydät esim. tästä.

Urban Decay Heat

Urban Decay Heat

Urban Decay Heat

Mun suosikkisävyt Heatista ovat ehdottomasti Lumbre, näyttää ihanalta punertavalta kulta-persikalta sekä Scorched joka on upea hehkuva metallinen punainen. Myös kaikki ihanat punertavat mattasävyt ovat täydellisyyttä! En vaan malta odottaa että pääsen tällä meikkileikkimään enemmänkin! Tykkään etsiä niitä täydellisiä yhdistelmiä!

Urban Decay Heat

Urban Decay Heat

Urban Decay Heat

Meikissä sävyt Lumbre, Dirty Talk, He Devil, Ashes ja Ounce. Kyllä huokaisin syvään kun tämän meikin tein, aivan täydelliset sävyt, koostumus superhyvä ja sävyt häivyttyvät yhteen. Tällä saa näyttävän meikin vihreille sekä sinisille silmille mutta ennenkaikkea, tämä on myös hyvä paletti työaamuihin. Vaikka rakastan värejä, arvostan myös syvästi helppoja arkimeikkisävyjä. Niitä löytyy Heatista. 

Urban Decay Heat makeup

Urban Decay Heat makeup

Urban Decay Naked Heat saatavilla 9.8 Sokoksissa sekä toivoakseni myös verkkokaupan puolella.

Meinaatko käydä Heat -ostoksilla?


42 kommenttia:

  1. Oho vau! Tässä on kyllä just sellaisia maanläheisiä sävyjä joista tykkään ja varmasti tulisi käytettyäkin, kun ovat ns. "helppoja" ja arkeenkin sopivia :) Upeasti olet yhdistellyt tämän paletin värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja nuo punaisetkaan ei ole mitenkään liikaa tai liian voimakkaita :) Kiitos!

      Poista
  2. Nätti paletti ja meikki upea, kuten sulla aina<3
    En osta isoja paletteja, enkä yleensäkään trendipaletteja, ei vaan ole mun juttu. Mutta mielelläni seuraan muiden kokemuksia ja tutoriaaleja yms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) mulle taas isot paletit on se juttu kuten on ehkä huomattu ;)

      Poista
  3. Ei hyvänen aika, mitä enemmän tätä tuijottelen, sen enemmän oon mieltä, että TARVITSEN TÄMÄN! Katotaan mikä €£$ tilanne on nyt, raaskinko heti käydä ostamassa, mut kyllä se on hankittava! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näissä ostoissa ole aina järkeä mutta kun oli pakko saada ;P

      Poista
  4. Mun on kans saatava tää paletti! Upea jälleen sun meikki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) en kyllä keksi huonoa sanottavaa joten ostoksille vaan ;)

      Poista
  5. On kyllä upeat värit!! Ei ehkä minun juttuni, ihan vaan kun laiska meikkaaja :) Ehkä voisi taas yrittää petrata luomivärienkin suhteen. Hintakin tässä ehkä itselle tulee vastaan. Siksi minua kiinnostaakin maininta meikkikirppiksestä, siis missä myyt aarteitasi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen myynyt tässä blogin puolella. Facebookissa lähinnä Kynsikoristekirpparilla mutta nyt ei ole mitään myynnissä :) mutta on siellä muiden myytäviä jos et ole jo jäsen. Myöskin huuto.netissä bongailee esim. juurikin Urban Decaytä jos kiinnostaa kirppistellä ;)

      Poista
  6. Onpas ihan sun näköinen paletti! Todella kaunis meikki. :)
    Onkohan tästä tulossa sitä pienempää versiota? En taida tarvita näin isoa, mutta pienemmän voisinkin hankkia, jos siihen on onnistuttu valitsemaan hyvät sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) sellainen mini-Heat olisi kyllä tosi kätevä! Saa nähdä mitä keksivät :)

      Poista
  7. Tää paletti on NIIN upea. En edelleenkään pysty käsittämään tota Sokosta, mikä ihme siinä voi olla noin vaikeaa parantaa pakkausta? Ei luulis olevan.

    VastaaPoista
  8. Oooh, on vaan nätti! Mutta taidan sen tilata jostain muualta, ihan vaan varmuuden vuoksi 😉

    VastaaPoista
  9. Voi ei. Olin aatellu että ei tää oo hyvä kun on liikaa punasen sävyjä eikä soveltuis myöskään työmeikkeihin toimistolle, mutta nyt mieli muuttu :D Olis varmaan aika passeli yhdistelmä mun sinisten silmien kanssa... Perhana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinisten silmien kanssahan tämä just on ihana ;) <3

      Poista
  10. Paletti näyttää kyllä ihanalta ❤️ Taidan käydä katsomassa Sokoksella, joskaan ostamisesta en ole vielä ihan varma. Hienon meikin olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kannattaahan se käydä katsomassa nappaako vai ei ;)

      Poista
  11. Minäkin onnistuin omani tilaamaan ja surkean pakkaamisen kera se saapuikin onneksi ehjänä luokseni! Kerran olen sillä nyt meikannut ja käytin juurikin noita kahta hohtavaa säyä, ovat kyllä ihania molemmat! En tiedä miksi minä noita Naked-paletteja keräilen koska niiden luomivärit pysyvät huonosti mun luomilla kunnon pohjustuksesta huolimatta. No, ehkä en vain ole löytänyt sitä oikeaa komboa vielä.

    Ihana meikki, mielelläni näkisin lisää Heat-meikkejä sulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin kyllä tehdä enemmänkin meikkejä tällä. Se sinun saamasi paketti, huh huh. En kykene edes kommentoimaan sen pakkaamista...Mulla nämä pysyy kaksoispohjustuksella, MAC Paint Potit on aika hyviä UD luomivärien kanssa :)

      Poista
    2. Mun tarttee varmaan kokeilla tuota tuplapohjustusta, kiitos vinkistä! Harmittaa kun luomivärit vaan jotenkin kuluu pois pikkuhiljaa, ihan kuin ne eivät alunperinkään olisi kunnolla tarttuneet luomelle vaikka valmis meikki näyttääkin aina ihan hyvältä ja värit on paikallaan.

      Poista
    3. Tuplapohjustus on ehdoton, mullahan ei mikään pysy muuten paikoillaan ;)

      Poista
  12. Tämä on kyllä niin "sinun" paletti! Ihanaa että sait sen ehjänä :) Teit tosi kauniin meikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) tämä kyllä sopii mun silmien väriin!

      Poista
  13. Oi, mitkä sävyt tuossa paletissa ja tuo sun meikki - todella kaunis! :)

    VastaaPoista
  14. Sulle sopii kyllä todella hyvin lämpimät sävyt. Haluaisin itsekin käyttää pronssisia sävyjä, mutta mulla ne tekee naamasta niin valjun näköisen, varsinkin jos ei ole yhtään ruskettunut. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmämeikissä sopivat mutta kulmissa tai huulilla ei yhtään. Pronssin väriset on ihania kyllä ja seuraksi saa sutia aurinkopuuteria ihan kunnolla <3 ei ehkä talvella mutta kesällä! Jotenkin kyllä kuvittelisin että punertavat, lämpimät tai ruskeat sävyt sopisi sulle mutta oma silmähän sen totuuden kertoo ;)

      Poista
  15. Oli pakko lukea kahdessa erässä tämä postaus, kun paletti on niin hieno. Todella hienoja meikkejä. :)
    t. TQ

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) olen meikannut tällä monta päivää ja on kerrassaan ihana kokonaisuus <3

      Poista
  16. Minä olin 9.8. Turussa ja reissu kulki Wiklundin ohi. Seurueeni laittoi hyvissä ajoin auton ovet lukkoon, etten vaan karkaa Sokokselle, jos joudutaan pysähtymään liikennevaloihin. Jouduttiinhan me, mutta minä en päässyt karkuun :( No jos joululahjaksi itselleni sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DD heheh :) pyydät sitten pukilta, muista olla kiltisti ;)

      Poista
  17. Mulla on samat suosikit kuin sulla! Aivan ihania nuo kaikki kimaltavat<3 Tää oli netissä loppuunmyyty ennen kuin itse kerkisin tilaamaan, mutta oltiin juuri sopivasti Tampereella julkaisupäivänä niin sieltä Sokokselta sain onneksi omani ostettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sait omasi :) mä luulen että nuo kimaltavat on monien muidenkin suosikkisävyt, one niin nätit!

      Poista

♥ Thanks For The Comment ♥